Joulu on pian täällä ja sen myötä monelle meistä avautuu mahdollisuus viettää hetki aikaa oman perheen parissa. Vihdoinkin voi hengähtää, rentoutua ja pysähtyä vaikka vähän pidemmäksikin aikaa sohvan pohjalle suklaarasia tai miksei oma rakas kainalossa.
Alkavan lomasesongin kunniaksi meillä on sinulle iloinen yllätys.
Ennen jouluun laskeutumista meillä on ilo ja kunnia kertoa, että HBO Nordic tarjoaa lauantai-iltoihin sekä välipäiviin mukavia ja virkistäviä taukojumppia. Jumppien aikana saat pyllyn irti sohvasta, kinkun sulamaan ja vetreytät samalla istuinlihaksesi kuntoon ennen pimenevien iltojen sarja- ja leffamaratoneja.
Ensimmäinen lauantai-illan pre-joulujumppa startataan Jessican toimesta jo huomenna lauantaina 12.12. klo 17. Luvassa on niska-hartiaseutua vetreyttävä ja selkää sekä keskivartaloa vahvistava jumppatuokio, joka ei sisällä hyppyjä eikä myöskään käsien varassa lankuttamista. Tule rohkeasti mukaan hakemaan energiaa lauantai-iltaasi. Tulevien viikkojen aikana pääset jumppailemaan HBO:n tarjoamana Kim Heroldin, Maiju Riskalan, Jessica Reimanin ja Marko Keräsen osaavassa ohjauksessa.
Jumppien aikana saat pyllyn irti sohvasta, kinkun sulamaan ja vetreytät samalla istuinlihaksesi kuntoon ennen pimenevien iltojen leffa- ja sarjamaratoneja.
Ensimmäistä HBO:n tarjoamaa jumppaa odotellesassi voit käydä tutustumassa sarjojen kotina tunnetun HBO Nordicin sarjatarjontaan. Samalla pääset osallistumaan joulun ajan arvontaan. Kerro mikä sarja sinua houkuttelisi kaikkein eniten tai jaa oma sarjavinkkisi, niin voit voittaa itsellesi hbonordic.com -palvelun käyttöösi 2 kuukauden ajaksi. Kaikkien kommentoineiden kesken arvotaan myös uniikki HBO Nordic huppari (Morotai).
HBO Nordic tarjoaa ainutlaatuisen pohjoismaisen tv-palvelun, jonka voi tilata suoratoistopalveluna osoitteesta hbonordic.com tai teleoperaattoreiden Elisan ja Telian kautta kaapeli- ja IPTV-kotitalouksiin, ja se toimii myös älytelevisioissa sekä mobiililaitteissa. Pohjoismainen HBO-palvelu tarjoaa parhaat ensi-iltasarjat ja alkuperäistuotannot sekä HBO:lta että muilta maineikkailta sisällöntarjoajilta, kuten Showtime, MGM, AMC, Fox/FX, Hulu, BBC, Sky, Starz. Sarjojen kotina HBO Nordic tarjoaa myös laajan ohjelmakirjaston, josta löytyy yli 5000 jaksoa uutuus- ja klassikkosarjoja, elokuvia, dokumentteja sekä koko perheen ohjelmia.